Viime syksynä koin jonkinlaisen väsähdyksen, jota oireilin rajusti fyysisesti. Elämässäni on tietysti kuormittavia asioita, joihin en voi vaikuttaa, mutta on myös asioita joita voisin muuttaa.
Tapahtumat saivat pohtimaan elämän yksinkertaistamista, keskittymistä asioihin jotka oikeasti ovat tärkeitä, pyrkimiseen elämään "hidasta" hyvää elämää kiireisen maailman keskellä. Pääseminen tähän vaati monen muun asian ohella, niin oman ajatusmaailman järjestämistä kuin oman kodinkin. Tavaran määrä, erityisesti vaatteiden, aiheutti ahdistusta.
Vaatehimosta ahdistukseen
Olen aina rakastanut ja ihaillut kauniita lasten vaatteita, joita oli kertynyt valtavasti. Ihania mekkoja, joita aistiyliherkät tyttäreni kiukutellen saattoivat ehkä kerran pari käyttää. Ulkoiluvaatteet olisivat riittäneet kymmenelle lapselle todellisen kolmen sijasta.
Luin paljon blogeja joissa esiteltiin kauniita ja suloisia lastenvaatteita, merkkejä joiden hinnat hipoivat pilviä. Kauppamaailma oli pureutunut hiljakseen mieleeni ja tehnyt tarpeettomasta tarpeita. Tarpeita jotka maksavat ja vaativat paljon rahaa ja työtunteja.
Vaatetta oli kertynyt myös kierrätyksen kautta, ystäväpiirissäni on tehokasta kierrätystä lasten vaatteiden kesken, mikä on ihana asia. Olin kuitenkin ottanut vastaan aivan turhan paljon vaatetta, joiden peseminen, kaappiin viikkaus ja järjestäminen vei tolkuttomasti aikaa.
Pienen, ja isommankin lapsen, on hankalaa pitää järjestystä yllä vaatekaapissaan joka pursuilee ääriään myöten. Lapseni, joiden suusta se totuus usein kuullaan, olivat käytöksellään vihjanneet vaatemäärän turhuudesta jo monta kertaa, kaivamalla aina sen lemppari paidan ja verkkarit päälleen, vaikka sieltä pyykkikorista.
Sisustushaaveita ja todellisuus
En ole ollut erityisen kova sisustaja, mutta jonkin verran kaikenlaista sisustustavaraa oli kertynyt. Ihailin sisustusblogien kiiltokuvamaisia koteja, kauniine, ylihintaisine huonekaluineen ja sisustustavaroineen. Rahaa sellaisiin ei ollut kuitenkaan laittaa, joten se aiheutti jonkinmoista tyytymättömyyttä.
Ylenmääräinen sisustustavara kerää pölyä, lisää siivoukseen menevää aikaa ja kuinka tarpeellisia ovat loppujen lopuksi esimerkiksi kauniit, kalliit sisustustyynyt, kolmen lapsen ja viiden lemmikin perheessä. No joo, nehän ovat lattialla joka tapauksessa... Tavara ympärilläni, vaikka kauniskin, aiheutti jonkinlaista levottomuutta ja ahdistusta, sekä jatkuvaa siivoamista.
Pinkkiä kehiin
Luin tietysti kuuluisan "pinkin kirjan", konmaritus ei ihan kaikilta osin minuun kolahtanut, mutta osa siitä hyvinkin. Aloitin karsimisen sisustustavarasta, lahjoitin tavaroita ystävilleni joiden tiesin niistä ilahtuvan ja joilla ehkä juuri nyt ei olisi niihin varaa.
Huonekaluja emme ole, yhtä lipastoa lukuun ottamatta, ostaneet uusina, kaikki on kierrätyskeskuksesta tai kirpputoreilta hankittua sekä sukulaisilta saatuja. Tykkään kunnostaa vanhoja huonekaluja. Kuitenkin niitäkin oli kertynyt turhan paljon. Joitain tavaroita ja huonekaluja myytiin pois. Tavaran väheneminen ympäriltä tuntui yllättävän vapauttavalta.
Kävin läpi oman vaatekaappini johon oli myös kertynyt ihan turhan paljon vaatetta. Osan myin pois ja osan lahjoitin eteenpäin. Selkeä vaatekaappi helpotti elämää yllättävän paljon.
Lasten vaatekaapit käytiin läpi yhdessä lasten kanssa. Mitkä vaatteet ovat niitä jotka tuntuvat mukavilta ja jotka ovat kivoja tyttöjen mielestä säästettiin. Kyllä sitä vaatetta lähtikin! Tytöillä on aivan erilainen maku vaatteiden suhteen, kuin mikä minun ajatusmaailmani on ollut siitä kuinka he pukeutuisivat. Juhlamekkojakin toki tarvitaan, mutta ei kaapillista samaa kokoa, kyllä muutama mieluisin riittää.
Oli vapauttavaa katsoa siistejä kaappeja joissa oli vain juuri tarvittava määrä vaatetta. Ei yhtään vaatetta, jotka aiheuttavat nyrpistystä, joita puetaan vain "äidin mieliksi". Minun piti vain hyväksyä että jälkikasvuni ovat niitä luonnonlapsia jotka kulkevat paljain jaloin pehmeäksi kulunut, vuosikausia vanha kierrätysmekko päällä, ei niitä hienostuneimpia mutta varmasti niitä onnellisimpia. Pyykkiäkään ei kertynyt enää niin kuin ennen, kun kierto oli nopeampaa. Stressitaso väheni silmissä.
Keittiöstä vähennettiin myös tavaraa, kuinka vähällä ihminen loppujen lopuksi pärjääkään ja kuinka vapauttavan tunteen tuo kun pursuavat kaapit ovat vaihtuneet vain tarpeelliseen. Keittiössä meillä on vielä menossa pieni hienosäätö, olemme vaihtaneet nopeasti kuluvat ja epäterveelliseltä tuntuvat teflonpannut vähitellen kalliimpiin mutta kestäviin pinnoittamattomiin materiaaleihin, joista ei irtoa mitään ylimääräistä ruokaan.
Kestävän kehityksen maritus
Jotta en palaisi vähitellen samaan tavara ähkyyn ja ahdistukseen, olen halunnut tehdä tästä "marituksestani" kestävän kehityksen "marituksen". Se vaatii kyllä kokonaisvaltaista ajatusmaailman muutosta kulutuksen ja ostokäyttäytymisen suhteen.
Ajatusmaailmaani suojellakseni oli myös harkittava "millaisessa seurassa vietän aikaani", luenko blogeja tai muuta materiaalia joissa ihaillaan kuluttamista, kalliita vaatteita, asusteita ja sisustusta. Ne voivat piirtää mieleen vähitellen kuviteltuja tarpeita tavaroista, tavaroista joilla en halua taas täyttää kotiani enkä laihduttaa lompakkoani.
Pidän toki edelleen kauneudesta ympärilläni, sitä voi löytää kuitenkin muualta kuin materiasta ja sisustaa voi kauniisti myös yksinkertaisemmin ja ilman jatkuvaa uuden ostamista.
Aikaisemmin kävin huvikseni kiertelemässä kaupoilla, alennusprosentit olivat yhtä kuin tarve. Kun kerran halvalla sai, oli se ostettava pois, oli se sitten todellinen tarve tai ei. Päätin että jatkossa ostan vain tarpeeseen, ei sen takia että joku vaate tai tavara olisi kiva.
Aloin ajatella kestävän kehityksen mukaisesti, kun tarve jollekin tuotteelle tulee, valitaan se sen mukaan että se kestää vuosia. Kestävään kehitykseen kuuluu myös vaatteista ja tavaroista huolehtiminen sekä kunnostaminen, vaatteita ja tavaroita korjataan eikä heitetä heti pois ja osteta uutta. Vaatteiden kierrätys ystäväpiirissä on hieno asia, mutta minun on opittava ottamaan vastaan vain tarvittava tai antamaan meille tarpeeton heti eteenpäin.
Vähemmän on todella enemmän
Ostaminen ja tavara voi tuoda hetkellistä hyvää oloa, mutta liiasta tavarasta luopuminen tuo kokemukseni mukaan pysyvää hyvää oloa, tasapainoa ja onnellisuutta. Nykyinen ajatusmaailmani kulutuksesta säästää rahaa,aikaa ja vähentää stressiä sekä onhan tässä ekologinen näkökulmakin tärkeänä mukana.
Aikaa jää niihin olennaisiin asioihin, jotka tuovat todellista onnea ja hyvää oloa. Minulla niitä ovat esimerkiksi perhe, rakkaat ihmiset, luonto ja puutarhanhoito.
Yhden rakkaan ihmisen, anoppini valokuvataiteilija Marjut Korhosen, töitä ovat kuvat tässä bloggauksessa. Lisää hänen töitään voit katsoa
tästä ja sivustolta
taiko.fi .
Mukavaa ja aurinkoista uutta viikkoa teille kaikille!
