Remonttia paossa

Pitkästä aikaa tulin avanneeksi läppärin, joka olikin hautautunut kirjojen alle, varmaan ihan hyväkin juttu. Instaa olen kyllä päivitellyt ahkerasti, kun tykkään kuvia ottaa. No mitä meille kuuluu? Meillä ollaan eletty putkiremontin ja karmean kaaoksen keskellä. Varastotiloja ja ruokakaappeja piti tyhjentää remonttimiesten tieltä ja kaikelle tavaralle, jota meiltä kummasti vieläkin löytyy, keksiä väliaikaisia paikkoja. Sen kummempia väliaikaisia säilytystiloja kun emme omista, niin kaikki on mukavasti kasattu olohuoneeseen, joka on ainoa huone jota remontti ei koske.

Itse kun rakastan minimalistista tyyliä, tämä hallitsematon kaaos saa aivotkin hallitsemattomaan kaaokseen. Inspiraatiota kirjoittamiseen, eikä oikein muuhunkaan ole ollut. Toisaalta remontti tuo hyvän mahdollisuuden käydä meidän loputkin tavarat läpi ja laittaa kiertoon kaikki tarpeeton. Miehelläni ja minulla on haaveena asua jossain vaiheessa mahdollisimman yksinkertaisesti, luonnon keskellä. Tilaa ja tavaraa vain juuri se tarpeellinen. Tällä hetkellä kolme lasta ja etenkin vanhimman lapsen erityistarpeet kuitenkin asettavat omat vaatimukset asumiselle. Tilaa meillä ei turhaa juuri nytkään ole ja onneksi iso piha suo vähän luontoa ympärille ja mahdollisuuden keittiöpuutarhaan, marjapensaisiin ja hedelmäpuihin.

Entä sitten tämän hetken tavoitteeni, elämän yksinkertaistaminen/hidastaminen ja luonnonmukaisuuteen pyrkiminen?

Tavarasta luopumista ollaan kyllä harrastettu jo vuoden ajan. Hissukseen, koska emme ole halunneet vaan heittää pois hyvää tavaraa, vaan myydä tai lahjoittaa tarvitseville. Facebook ryhmien kautta uudet omistajat tavaralle on kyllä löytynyt hyvinkin nopeasti. Päättämämme ostolakko on pitänyt hyvin, eikä uutta tavaraa ole tullut tilalle ja vapauden tunne on mahtava. Rakastan kyllä kauniita vaatteita edelleen, onneksi olemme siskoni kanssa saman kokoiset ja vaatteita vaihtelemalla saa aina välillä jotain "uutta" kivaa, vaatemäärän lisääntymättä sekä rahapussia laihduttamatta.

Alkaneessa syksyssä olen erityisen tyytyväinen siihen että lastemme harrastukset löytyivät kävelyetäisyydeltä kodistamme. Kolmen lapsen harrastuksiin kuljetukset plus vanhimman lääkäri/terapia kuljetukset ovat olleet melkoinen aika/bensa syöppö ja stressitekijä. Loppusyksystä siirrymme lääkäriasioissakin "omalle puolelle kaupunkia". Nämä asiat rauhoittaa elämäämme mukavasti ja vähentävät auton tarvetta. Toisen auton pois laittamistakin on tässä ajatustasolla väläytelty, katsotaan nyt...

Ekologisempaan ja kemikaalittomampaan elämään siirtymisen projekteja on meneillään useampikin, niistä myöhemmin lisää.

Kotoa ollaan koitettu pysyä tiukasti pois remonttimiesten tieltä ja onneksi ilmat ovat välillä suosineet ulkoilua ja marjastusta. Rakastan liikkua metsässä, siellä rauhoitun ja aivot sekä aistit lepäävät. Onneksi meiltä on vain muutamia kymmeniä metrejä metsäteiden alkuun ja innokas karhukoiramix kaverina. Postauksen kuvituksena tällä kertaa lempimaisemiani.

Nauttikaahan syksystä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Someahdistusta ja satokautta

Pensasmustikkaa ja kuukausimansikkaa

Puolentoista litran pullo ja ennätyskurpitsa

Ajattelin kirjoittaa muutamia pohdintojani nykyisestä suhtautumisestani somemaailmaan ja esitellä meidän satokauden kuvia.

Sosiaalinen media on nykypäivää ja joihinkin tarkoituksiin ihan hyväkin. Tunnen että meillä vanhemmilla on ihan vastuu opetella käyttämään sosiaalista mediaa, että osaamme opastaa ja valvoa lapsiamme siinä maailmassa.

"Hitaampaa" elämää tavoitellessani, päädyin kuitenkin sulkemaan henkilökohtaisen ig tilini ja Facebook-tiliäkin käytän nykyään vain tiedon etsimiseen eri aiheisista ryhmistä. Miksi sitten?



Perunan nostoa



Kuukausimansikasta sai satoa koko kesän

 Alun perin lähdin ig maailmaan vain jakaakseni lasten kuvia lähimmille sukulaisilleni, mutta niinhän siinä kävi että juttu lähti käsistä ja lopulta seuraajia ja seurattavia oli ihan liikaa.

Jotenkin vielä onnistuin kehittämään syyllisyyden tunteen itselleni jos en kaikkia kuvia katsonut ja "tykännyt". Olihan tuo kuvavirran seuraaminen myös jotenkin koukuttavaa. Huomasin että keskittymiskykyni on selkeästi heikentynyt mietin että johtuuko se nykyajan informaatiotulvasta.





 

Itseäni alkoi myös ärsyttää somen kiiltokuvamaisuus, ei nyt välttämättä muiden kohdalla, vaan ihan omalla kohdallani. Sekä se että kamera kädessä piti olla joka paikassa ja huomasin oikein miettiväni että tästähän saa hienon kuvan someen. Pysähdyin pohtimaan, että ehkä niistä hienoista hetkistä olisi vaan parempi nauttia siinä hetkessä rauhassa ja tallettaa ne sydämeen eikä someen kaikkien katsottaviksi. Mitä sillä edes loppujen lopuksi haen että ne omat hienoimmat hetket ja omat tai lasten poseeraukset laitetaan jatkuvasti ison seuraaja joukon nähtäville, joukossa ehkä ihmisiä joita ei olla edes henkilökohtaisesti tavattu.

Ihmisten elämän seuraaminen somessa alkoi tuntua raskaalta ja mietinkin että pitääkö oikeasti pysyä kärryillä jokaisen puolitutun elämässä. Ne hyvät ystävät sitten kertovat kuulumisensa ihan henkilökohtaisesti.



Ruusupapu



Keltaista kesäkurpitsaa ja pensaspapuja

Yhtenä somekanavana, jonka koen erityisen ärsyttäväksi, on WhatsApp-ryhmät. Kuuluin hetken aikaa yhteen sellaiseen, perusajatukseltaan ihan hyvään, erityislasten vanhempien vertaistukiryhmään. Verrattuna Facebook-ryhmiin, WhatsApp-ryhmistä informaatiotulva suorastaan hyökkää päälle puhelimen kautta. Facebook-ryhmään mennään etsimään ja kysymään tietoa, kun taas WhatsApp-ryhmä tuo postauksia puhelimeen jatkuvasti. Kuinka joskus sitä kaipaakaan vanhaa kunnon Nokiaa, joka oli vain puhelin matopeli extralla...  Koin tiedon etsimisen WhatsApp-ryhmästä hankalaksi, vastauksia useampiin kysymyksiin tulvi ryhmään ja keskustelua käytiin hyvin kirjavista aiheista, jotka ei liittyneet asiaan jonka vuoksi ryhmä oli perustettu. Suuren internetin vertaistukijoukon kanssa keskustelun sijasta, olen kokenut huomattavasti hyödyllisemmiksi henkilökohtaiset keskustelut erityislasten vanhempien kanssa.

Läsnä oleminen lapsille ja puolisolle tuntui kärsivän, en halua jäädä lapsille muistoksi jatkuvasti nettiin keskittyvänä äitinä.



Rosamunda perunaa

Ainoa some kanava jonka jätin itselleni käyttöön on tämä blogin ig. Siitä en koe minkäänlaista stressiä, postaan vain kuvia harrastuksistani ja seuraan itseäni inspiroivia, lähinnä puutarha ja ekologista elämäntapaa käsitteleviä tilejä. Onhan sekin sosiaalista mediaa, mutta rentouttaviin asioihin liittyvää. Siihen käytettävän ajan olen rajannut henkilökohtaiseen aikaani kuten tämän blogin kirjoittamisenkin.

Mitä tästä, somen rajoittamisesta, sitten olen hyötynyt? Aikaa olen saanut lisää, hetkeen keskittymiseni on parantunut, päänsärkyä on vähemmän sekä tyytyväisemmän perheen. Ainoa mitä olen kaivannut, anteeksi vaan nyt kaverit, on Kyösti amerikanbulldoggin päivitykset.. :D Olenkin antanut itselleni luvan käydä näitä lukemassa aina välillä. :D

Viinimarjoista saatiin taas monta litraa mehua