sunnuntai 6. elokuuta 2017

100% luonnollinen pyykkipäivä


Huomautan alkuun että tekstini ei ole maksettu mainos, vaan haluan kertoa kokeilemistani ja hyväksi havaitsemistani tuotteista eteenpäin.

Kemikaaliyliherkkyys on yhä yleisempää ja moni etsii toimivia tuotteita, jotka eivät aiheuta ärsytystä. Perheessämme on jokaisella jonkin asteista aistiyliherkkyyttä. Blogi kertoo matkastamme mahdollisemman vähäkemikaaliseen ja luonnonmukaiseen elämään.

Olen etsinyt jo vähän aikaa toimivaa luonnonmukaista pyykinpesuainetta. Tietysti myös ekologinen puoli valinnoissa on minulle tärkeä. Pyykin huuhteluaineena käytän pyykkietikkaa. Alun perin kiinnostuin luonnonmukaisista pyykinpesuaineista kestovaippojen myötä. Silloin kuulin pesupähkinöistä, joita käytinkin pyykinpesuun ja tein niistä pesuaineliuosta. Kuitenkin tuo pesupähkinöiden käyttö tuntui vähän työläältä, eikä pesutuloskaan ollut paras mahdollinen. Vuosien myötä olen kokeillut useita ekopyykinpesuaineita, mutta koskaan ei ihan kaikki ollut kohdallaan. Pesutulos oli joissain huono. Mietitytti myös miksi maksaa vedestä, jota nestemäisissä pesuaineissa on suurin osa. Muoviputeleitten määrä myös hirvitti. Myös kotimaisuus olisi tärkeää, työllisyyden ja kuljetusnäkökulman takia.

 
 
 
 


Sain Butik-O nimisestä nettikaupasta näytteen Pipi`s Creations:in ekologista pyykkiraastetta. Raasteen valmistusaineet ovat: kookosrasva, vesi ja lipeä. Saippua valmistetaan Suomessa. Se sopii sekä konepesuun että käsinpesuun. Annostelu on ruokalusikallinen pesua kohti. Tuotteen voi annostella sellaisenaan pesuainelokeroon tai liuottaa pieneen määrään lämmintä vettä pesupalloon. Pyykkisaippuan ylirasvoitus on 0%, jotta se poistaa pyykistä rasvan hyvin ja on valmistettu nimenomaan pyykinpesua varten, ei ihonhoitoon. Raasteesta voi valmistaa myös suihkutettavan yleispuhdistusaineen sulattamalla sen lämpimään veteen. (25g raastetta/5 dl vettä).
 
 
 
 
 
Kokeilin raastetta ensin lakanapyykkiin, sekaan laitoin todella likaisen puuvillapöytäliinan joka oli lojunut pyykkikorissa pari päivää. Raastetta ruokalusikallinen pesupalloon ja kone pyörimään 60 asteen ohjelmalla. Ihmetys oli kyllä melkoinen, kun koneesta tuli täysin puhdas liina. Piti oikein ulos mennä tutkimaan, näenkö oikein. Puhdas oli! Seuraavaksi ajattelin iskeä kehään raskaan sarjan haasteen: valkoinen puuvillamekko isolla hampurilaiskastike tahralla, pesuohje 30 astetta, lojunut pyykkikopassa pari päivää, ei esikäsittelyä tahralle. Sekoittelin ruokalusikallisen raastetta lämpimään veteen pesupallossa. Mekko ja muutamia muita valkoisia 30 asteen vaatteita rumpuun. Pesutulos: tahraton! Tämä tuntui jo uskomattomalta, harmittaa kun en kuvannut teille tahraa tänne blogiin. Puhtaan mekon sentään tajusin näin uutena bloggarinakin ikuistamaan. Seuraavana päivänä kokeilin raastetta vielä värilliselle 40 asteen pyykille ja tulos oli erinomainen taas. Näyttää siltä että etsintä on päättynyt ja tämä pyykkiraaste pääsi jatkoon. Butik-O:n Johanna kertoi että pyykkiraastetta on tulossa myyntiin myös palana. Tästä voi raastaa itse pyykkiraasteen. Tämä onkin edullisempi vaihtoehto, jota aion kokeilla.
 
 
 
Loistavan valkoinen lempimekkoni


 

 
 
Mukavaa uutta viikkoa ja aurinkoisia päiviä!
 
 
 
 

 
 


4 kommenttia:

  1. Moikka, voi vitsi miten ihana bloggaus ja ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihan lämmittää aloittelevan bloggaajan sydäntä tämä sun kommentti! ❤️

      Poista
  2. Oi tuohan kuulosti hyvältä aineelta😍👌Onnea uuteen blogiisi ja mukavaa elokuuta☀️🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä positiivinen yllätys! Kiitos paljon!❤️ Ihanaa elokuuta sinulle myös! 🌸

      Poista