maanantai 2. lokakuuta 2017

Sham-poo vai No-poo





Tämän päiväinen teksti käsittelee kemikaalien jättämistä ja luonnonmukaisuuteen siirtymistä hiustenpesussa. Kyllä, kuulostaa jo aika hipille, mutta kun kerron että kaikki hiuspohjan ärsytysoireeni ovat kadonneet ja hiusteni paksuus on kaksinkertaistunut, niin jatkathan lukemista.

Olen kärsinyt jo pidemmän aikaa hiuspohjan ongelmista. Ärsyttävästä kutinasta ja hiuksiakin on lähtenyt luvattoman paljon. Erilaisia hiustuotteita on tullut kokeiltua, markettitavarasta kampaamolaatuisiin. Joku kampaamon shampoo helpottikin oireita jonkin verran, jokseenkin aiheutti pohdintaa että pitääkö hiustenhoidon maksaa näin paljon. Hiusten värjäämisen lopetin jo pari vuotta sitten allergisoiduttuani väriaineelle. Olen raidoittanut kuitenkin hiuksiani tekniikalla jossa väriä ei laiteta päänahkaan.



Kylpyhuoneen purkkimäärä aiheutti jonkinmoista ahdistusta, muoviroskan määrähän oli ihan älytön. Samoin rahan meno erilaisiin hiusten hoito- ja muotoilutuotteisiin. Lähdin tutkimaan asiaa ja hetken googlettelun jälkeen löytyikin runsaasti materiaalia vaihtoehtoisista hiustenpesutavoista.

Ensin ostin kokeiltavaksi palashampoon, joka oli valmistettu luonnonmukaisista aineksista. Shampoo jätti kuitenkin hiukseni jotenkin klähmäisiksi, koitin toisenkin merkkistä, mutta ilmiö toistui. Kyseltyäni asiasta, sain tietoa että hiukset ilmeisesti vaativat aikaa tottuakseen palashampoon käyttöön ja voimakkaasti käsitellyiltä hiuksilta se voi viedä enemmän aikaa.



 Oma kärsivällisyyteni ei tähän totuttelu vaiheeseen riittänyt. Löysin Facebookissa shampoottomat ryhmän, josta aukenikin mielenkiintoinen maailma vaihtoehtoisiin hiustenpesutapoihin. Luin että jotkut jopa käyttävät pelkkää vettä hiusten pesuun. Ruisjauho- ja savipesu näyttivät olevan yleisempiä tekniikoita.

Ruisjauhot sisältävät luonnon sapoliinia ja ovatkin tehokas puhdistaja. Hiustenpesuun kannattaa käyttää sihtiruisjauhoja, jotka sekoitetaan veteen. Kuivapesuun jauhoja voi sitten käyttää ilman vettä. Omalle hiuspituudelleni tuntuu olevan riittävä kolme ruokalusikallista jauhoja noin desiin vettä sekoitettuna. Tattari- ja kaurajauhoilla on myös pesevä ominaisuus, mutta ei niin tehokas kuin ruisjauhoilla. Sopivat kuitenkin ilmeisesti hyvin kuivemmalle hiuslaadulle.

Savi imee hiuspohjasta ja hiuksista rasvaa ja likaa tehokkaasti. Käytän itse valkoista savea, jonka sekoitan veteen, annan hetken tekeytyä ja levitän kuiviin hiuksiin hiuspohjaan, annan vaikuttaa semmoisen vartin verran ennen suihkuun menoa ja huuhtelen päänahkaa hieroen pois. Savea saa tilattua mm. Limepop verkkokaupasta tai ostettua Ruohonjuuresta. Savia on erilaisia, kannattaa kokeilla mikä niistä sopii omalle hiuspohjalle. Vahvasti emäksisenä savipesu vaatii hapanhuuhtelun, tähän löytämiäni vaihtoehtoja ovat sitruunamehuhuuhtelu ja oma suosikkini omenaviinietikkahuuhtelu, jota käytän lähes joka kerta.

Omenaviinietikka huuhteen teen sekoittamalla n. kolmeen desiin vettä pari ruokalusikallista omenaviinietikkaa, joukkoon pari tippaa jotain mieleistä eteeristä öljyä. Pesun jälkeen kaadan huuhteen hiuksiini, jotkut huuhtelevat vielä vedellä, mutta itse jätän huuhteen hiuksiin. Se selvittää mukavasti hieman luonnonkiharoita hiuksiani ja tuo kiiltoa. Ja ei, etikan tuoksu ei jää hiuksiin, sitä varmasti jäit ihmettelemään. Hiuksiin jää vain tuon käyttämäni eteerisen öljyn tuoksu mietona.

Hiushuuhteita voi tehdä teestä, tummille hiuksille sopii musta tee, myös kahvi. Vaaleille mm. kamomillatee. Erilaisia yrttihuuhteita voi käyttää myös. Luonnonmukaisina hoitoina hiuksille olen käyttänyt hunajaa, kannattaa kuitenkin valita raakahunaja tai kotimainen luomuhunaja. Sokeria hiustenhoitoon käytettävä hunaja ei saa sisältää, se ei ilmeisesti tee hyvää hiuspohjalle. Toinen hyvä luonnonmukainen hoito, jonka jotkut sanovat myös puhdistavan hiuksia, on sokeriton omenasose. Tämä pehmentää hiuksia ja jättää myös ihanan tuoksun. Näiden hoitojen olen antanut vaikuttaa hiuksissa vaihtelevasti vartista tuntiin, pyyhkeen alla.

Luonnonkiharat hiukseni ovat melko takkuuntuvat joten pesun jälkeen laitan yleensä vielä hiuksiin jätettäväksi hoidoksi pari tippaa argan öljyä. Muitakin öljyjä voi varmasti käyttää, itselläni tuota argan öljyä sattui nyt olemaan.



Shampoon ja hoitoaineen käytön jätettyä hiuspohjani rasvoittui parin viikon ajan todella paljon, tuntui että hiuksissa tapahtui jonkinlainen puhdistuminen, niin kuin hiuspohja olisi puskenut ulos jotain kuona-aineita. Tämän jakson jälkeen hiuspohjan rasvoittuminen on tasaantunut ja shampooaikaisesta, joka toinen päivä pesurytmistä, olen pystynyt siirtymään kaksi kertaa viikossa pesuun.

Shampoosta luovuttuani olen luopunut myös muotoilutuotteista, hiustenkuivaimesta ja suoristusraudasta. Pesen hiukset iltaisin, joten nopealle kuivaamiselle ei ole enää tarvetta. On ollut mielenkiintoista huomata että kemikaaleista luopumisen jälkeen hiusten lähtö on vähentynyt huomattavasti, hiuspohjan kutina rauhoittunut ja hiukset ovat ilman mitään muotoilutuotteita ja föönaamisia tuuheat.

 Enkä voi olla kirjoittamatta että nautin älyttömästi tästä luonnonmukaisesta ja jotenkin alkukantaisesta tavasta peseytyä. Olen yrittänyt nyt, minimalistisempaan elämäntapaan siirryttyäni, keskittyä kaikessa juuri siihen mitä olen tekemässä, ajattelematta jo seuraavaa tehtävää tai tekemättä olevia asioita. Tämä luonnonmukainen hiustenpesutapa yhdistettynä luonnon eteeristen öljyjen rentouttavaan tuoksuun on saanut niinkin arkisen asian kuin hiustenpesun muuttumaan ajan pysäyttäväksi, stressiä lievittäväksi sekä mieltä että kehoa hoitavaksi hetkeksi arjen keskellä.

Nyt kasvattelen vanhoja vaaleita raitojani pois ja tarkoitus olisi kokeilla seuraavaksi ekokampaamossa käyntiä jossa hiukset värjätään kasvivärein. Kemikaaleihin ja muovipullomereen ei ole paluuta!

Leppoisaa lokakuuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti